Koulutus- ja kilpailutoimikunta

Koulutustoimikunta

Koulutustoimikunnan tehtävänä on järjestää ja suunnitella koulutus- ja kurssitapahtumia.  Toimikunnan jäsenen tulee olla Sievin kennelkerhon jäsen ja toimikunnassa ollaan aina vuosi kerrallaan. Kurssien suunnittelun lisäksi toimikunnat pitävät yllä listausta seuran kouluttajista sekä pyrkivät edistämään kouluttajien osaamista. Kurssit -ja koulutukset pyritään suunnittelemaan siten, että jäsenistöllä on mahdollisuus kehittyä eri lajien parissa. 

Jos mielelessä muhii hyvä idea kurssista, palaute toiminnasta tai haluat esimerkiksi ilmoittautua kouluttajaksi tai mitä vain, niin tarinoi vapaasti alle. 🙂 Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostitse koulutustoimikunta@sievinkennelkerho.fi

 Jos haluat, että sinuun otetaan yhteyttä, niin muistathan jättää yhteystiedot.

Kilpailutoimikunta

Kilpailutoimikunnan tehtävänä on järjestää ja suunnitella kisoja sekä kokeita. Toimikunnan jäsenen tulee olla Sievin kennelkerhon jäsen ja toimikunnassa ollaan aina vuosi kerrallaan. Koetoiminnan lisäksi kilpailutoimikunta vastaa koetoimihenkilökoulutuksien mainostamisesta ja järjestämisestä tarpeen mukaan. 

Kisatoiveista voit laittaa  viestiä joko alla olevan yhteydenotto lomakkeen kautta tai suoraan viestiä sähköpostitse osoitteella kilpailutoimikunta@sievinkennelkerho.fi 

Jos haluat, että sinuun otetaan yhteyttä, niin muistathan jättää yhteystiedot.