Lajiesittelyt

Agility

Agility on vauhdikas laji, jossa koira suorittaa ohjaajan kanssa radalla erilaisia esteitä. Tavoitteena olisi, että koira menisi sinne minne ohjaaja yrittää ohjata, mutta ainahan tämä ei onnistu. :D Agilityssä on kisaratoja kahta erilaista eli hyppyrata sekä agilityrata. Eroina näissä ovat kontaktiesteet, joita hyppyradalla ei ole. Koiran säkäkorkeus vaikuttaa mihin kokoluokkaan se sijoitetaan ja minkä korkuisia esteitä se radalla suorittaa. Tasoluokkia on kolme ja kisaaminen aloitetaan ykkösluokasta. Agilitystä  löytyy lajimuotoina myös hoopers sekä games-lajit, joita ovat gambler ja snooker.

Lajeista lisää sekä koeohjeet löytyvät Sagin sivuilta.⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Nosework

Koiralle parasta aktivointia on sellainen, mikä vihdyttää ja käy kuin itsestään. Haisteleminen on jokaiselle koiralle luontaista ja koirat ovatkin erittäin tarkkoja tunnistamaan eri hajuja. Koiria on koulutettu ihmisen avuksi löytämään homeita, syöpiä ja jopa koronaa.

Koiran nenä on tarkkaakin tarkempi, ja varmasti ensimmäistä kertaa kokeillessasi hämmästyt, kuinka nopeasti koira oppii mitä sen pitää etsiä. 

Lisää lajista löytyy kennelliiton sivuilta .

Palveluskoiralajit

Palveluskoiralajeja löytyy useampia ja näistä suosituimpia kisamuotoja ovat jäljestäminen sekä henkilöetsintä.

 Metsäjäljellä koira seuraa ihmisen kulkemaa jälkeä ja paikallistaa sekä ilmaisee jälkiesineitä. Ohjaaja könyää perässä liinan kanssa ja yrittää tulkita koiransa mielenliikkeitä sekä pysyä perässä. Jäljen mitta sekä ikä vaihtelee tasoluokan mukaan.

Henkilöetsinnässä ohjaaja lähettää koiran etsimään määrätyltä alueelta piiloutuneita maalihenkilöitä. Kun koira löytää ihmisen se ilmaisee piilon rullalla tai haukkumalla. Etsintäradan mitta sekä etsitäaika vaihtelee tasoluokan mukaan. Leppoisana kesäpäivänä ei ole lainkaan ikävää pötkötellä kuusenoksan varjoissa piilossa ja odotella löytymistä. :)

Palveluskoirakokeissa koesuoritus muodostuu maasto-osuudesta, johon kuuluu päälaji (henkilöetsintä, jälki, viesti, jne) ja esine-etsintä sekä tottelevaisuusosuus, johon kuuluu kaavion mukaan suoritettavat tottelevaisuusliikkeet. Ennen koeuran aloittamista, tulee koirakon suorittaa hyväksytysti käyttäytymiskoe ja saada koulutustunnus BH.

Rally-toko

Rally-tokossa koirakko suorittaa radalla tehtäväkylttien mukaisia tehtäviä. Tehtävissä voi nähdä elementtejä koiratanssista, tokosta ja agilitystä; perinteisten istu-maahan-seiso -tehtävien lisäksi radalta löytyy erilaisia kiertotehtäviä, hyppyjä ja peruutuksia sekä seuraamista myös ohjaajan oikealla puolella. Koiralle saa höpötellä suorituksen aikana ja ohjauksessa on sallittua käyttää käsiohjausta. Rally-toko sopii hyvin monenlaisille koirille ja treeneissä sekä kisoissa törmääkin mitä erilaisimpiin parivaljakoihin. Lajissa korostuu ilo ja yhdessä tekeminen!

Rally-tokossa on neljä tasoluokkaa; alokas, avoin, voittaja sekä mestari. Alokasluokassa koira suorittaa rataa kytkettynä, muissa luokissa vapaana. Luokkanousuun oikeuttaa kolme hyväksyttyä, vähintään 70p suoritusta ja valioituakseen koirakon täytyy saada mestariluokasta kolme vähintään 95p suoritusta. 

Toko

Hyvä perusta helppoon arkeen on toko eli tottelevaisuuskoulutus! Toko on hyvä pohja muihin lajeihin, ja se sopii koiralle iästä ja rodusta riippumatta.

Jos tavoitteita haluaa, niin osaamistaan koiran kanssa voi mitata kokeiden kautta. Luokkia löytyy neljä rally-tokon tapaan: alokas-, avoin-, voittaja ja erikoisvoittajaluokka. Tokon tavoitteena on kokeeseen kuuluvien liikkeiden hallittu suorittaminen, joilla mitataan koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Tehtäviä on mm. seuraaminen, erilaiset noutoliikkeet, luoksetulo, kauko-ohjaus. Haasteet tehtävissä vaikeutuvat aina koirakon siirtyessä ylempään luokkaan.

Luokkanousu edellyttää 1-tuloksen kokeessa. Pisterajat 1-tulokseen ovat alokasluokasssa 160-200 p. Avoimessa, voittajassa ja erikoisvoittajassa pisterajat ovat 256-320.

Uuden sääntömuutoksen myötä valiotuloksen voi tokossa saada nykyään jo voittajaluokasta!