Sievän säännöt

Tavoitteenamme on, että koiraurheilukeskuksen alue ja hallin keinonurmi pysyvät hyvässä kunnossa. Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää, että kaikki Sievässä kävijät noudattavat sääntöjä.

Noudattamalla yhteisiä sääntöjä voimme pitää paikan meille kaikille mukavana paikkana harrastaa koiriemme kanssa.

Yleiset ohjeet:

Huolehdi naapurisovusta, ethän anna koirasi haukkua häiritsevästi kentän reunalla tai parkkialueella.

Sievän alueella on hiljaisuus klo 22-07.

Kysythän toisen koiran omistajalta luvan koirien tutustumiseen. Älä mene koiran luokse ilman lupaa! Ikinä et voi tietää miten toinen koira reagoi lähestyttäessä, joten hyviin tapoihin kuuluu kysyä koiran omistajalta, että onko koirien tutustuminen ok myös koiran omistajalle.

Seuran estekalustot/välineistöt eivät ole tarkoitettu lasten leikkeihin.

Tupakointi on sallittu vain sille varatulla alueella saunan ja liiterin välisellä alueella.

Mikäli huomaat jonkin asian olevan epäkunnossa/vaativan toimenpiteitä, ilmoita siitä suoraan Susanna Kariniemi 044- 5316 577 tai Nina Saajossalo 040-5481 542.

Ulkoilutus Sievän alueella: 

Koirien ulkoilutus tapahtuu Sievän ulkopuolella (HUOM! Koivuniementietä ei saa käyttää) tai Sievän lenkillä.  

Treenaajan vastuu

Ulkokentät ja halli on tarkoitettu vain lajiharjoitteluun ja kilpailuun, ei koirien leikkipaikaksi.

Ulkokenttien ja hallin käyttäjä sitoutuu noudattamaan sääntöjä ja vastaa siitä, että paikat ovat siistissä kunnossa.

Ulkokenttien ja hallin käyttäjä on itse vastuussa itsestään, koirastaan sekä sen mahdollisesti muille käyttäjille aiheuttamista vahingoista. Koiria tulee kohdella asiallisesti kaikissa tilanteissa.

Ulkokentille ja halliin tulevien koirien tulee olla SKL:n määräysten mukaisesti rokotettuja.

Sairaita koiria ei saa tuoda alueelle. Tarttuvien tautien kohdalla muista myös varoaika, jotta et tartuta muita.

Ulkokentillä treenaaminen on sallittua jäsenille aina kun kentillä ei ole varauksia. Omatoimitreenit ei maksa mitään ja ne on tarkoitettu vain seuran jäsenille. Maksetulle vuorolle saa ottaa kaverin mukaan.

Hallissa saavat harjoitella vain treeniryhmien jäsenet, kausikortin ostaneet henkilöt  tai hallin käyttöönsä vuokranneet henkilöt.

Siisteys

Käytä hallissa eri kenkiä kuin ulkona, näin matto säilyy puhtaampana.

Puhdista koirasi tassut kurasta / lumesta ennen halliin tuloa.

Ulkokentät, halli ja niiden ympäristö on pidettävä siistinä. Ulkokentät ja parkkialue ei ole tarkoitettu koirien tarpeiden tekemistä varten!

Koiran jätökset ja muut sotkut on siivottava pihalta, kentiltä ja hallista välittömästi. 

Siivoathan koirasi jätökset roskiin. Kakkapusseja on tarjolla Sievän portilla.

Vahingon sattuessa hallissa:

Hallissa on pissa- ja kakkasakko 20 €. Sakko koskee kaikkia, myös pentuja.
Pissa- ja kakkasakon maksun suorittamisesta ja vahingon siivoamisesta löytyvät ohjeet hallin seinältä.

Maksu pissa/kakkasakosta MobilePayllä tai suoraan seuran tilille, viestikenttään merkintä Pissasakko.

  • MobilePay: 83220
  • Tilille: FI53 4754 1020 0630 36

Olethan tarkkana, mikäli tiedät koirasi olevan merkkailualtis tai se osoittaa sisällä ollessaan ennakoivia merkkejä vahingon sattumisesta, esim. koiran runsas haistelu, levottomuus.  Urosten kanssa ei kannata seisoskella pystypintojen vieressä.

Juoksuiset nartut

Juoksunartut saavat osallistua sekä ohjattuihin treeneihin että omatoimitreeneihin juoksuhousut jalassa. Treeniryhmissä käytännön järjestelyt sovitaan ohjaajien kesken. Juoksunartut saavat oleskella kentällä / hallissa vain ja ainoastaan oman suorituksen ajan. Tärppipäivinä ei ole suotavaa tulla treeneihin. Juoksunartut eivät saa osallistua alkeiskursseille. Juoksunartut eivät saa osallistua ryhmäliikkeisiin ellei toisin sovita ryhmäläisten kesken. Möllikisoissa noudatamme koeohjeita joten agility- ja nosework epiksiin voi osallistua, mutta ei saa osallistua rally-toko-, toko- tai pk-epiksiin, pl. epävirallinen BH-koe mihin saa osallistua.

Kerhotalon säännöt:

  1. palauta kerhotalon avain aina välittömästi sille varattuun lokerikkoon avattuasi oven
  2. koirat saavat yöpyä kerhotalossa valvotusti
  3. tuo mukanasi omat elintarvikkeet.
  4. majoittuessasi, ota mukaan omat petivaatteet.
  5. siivoa paikat käytön jälkeen.
  6. huolehdi aina, että talo on lähtiessäsi vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin se oli kun saavuit paikalle.
  7. omatoimivuorolla, siivousohjeet löytyvät kerhotalosta.
  8. tuntikäytössä: huolehdi tiskit, tarvittaessa roskat ja pöytien pyyhkiminen.
  9. päivä/viikonloppu käytössä: huolehdi tiskit, roskat, imurointi, tarvittaessa lattian peseminen sekä pöytien pyyhkiminen.
  10. lajittele roskat, pullot/ tölkit /metallit omiin astioihin, ei roskiin.
  11. mikäli talo ei ole vuokrauksen jäljiltä siivottu/siinä kunnossa kuin se oli luovutettaessa, perimme siivouksesta 50 euron lisämaksun.
  12. Huolehdi aina lähtiessäsi:
    -jääkaappi on tyhjennetty
    -valot sammutettu
    -ikkunat/ovet kiinni/lukossa ja avain avainlokerossa
  13. Kerhotalon INFO-kansiossa on puutevihko, merkitse siihen mikäli jokin asia on loppumassa (vessapaperi, kahvi, kertakäyttömukit, lamput, siivousaineet jne.) Merkitse myös jos huomaat jotakin menneen rikki/vaativan toimenpiteitä kerhotalon sisällä. Kiireellisissä asioissa ota yhteyttä Susanna Kariniemi 044 -5316 577 tai Nina Saajossalo 040- 5481 542